... ja käy siitä isänsä kanssa seuraavan keskustelun:
-Mikähän toi on toi "nooreplyy", (nimenomaan näin äännettynä) joka näissä sähköposteissa aina on?
-Etkö sä muka ole tajunnut, että niissä lukee "nouriplai," koska noihin viesteihin ei voi vastata?
- No en! Oon kuvitellut, että se on joku sellainen juttu, joka välittää kaikkien pohjoismaisten nettikauppojen (siksi ääsinkin sen noin hienosti) maksuimoitukset/tilausvahvistukset. Vähän niinku paypal on se tilipalvelu.
Aina sitä oppiikin kaikenlaista... Voi apua, en tiedä, toivunko tästä ikinä :DD
Sitten on myös sellaisia hetkiä, kun koko elämä tuntuu kaatuvan niskaan. Ja joskus se myös tekee niin, Vaikkapa silloin, kun on pakko hyväksyä, että elämässä tapahtuu toisinaan todella surullisia, julmia ja epäoikeudenmukaisia asioita, joille ei ole yhtäkään hyvää syytä. Mutta kun niin tapahtuu, silloin ei auta kuin ryömiä pois raunioista, hengittää syvään, katsoa kaikkea oikein objektiivisen tarkkaan ja etsiä syyt, jotka kumoaa väitteen kaiken järjettömyydestä. Koska ne löytyy aina.
Koska yhtälailla on myös sellaisia hetkiä, kun tulee ajatelleeksi, että onni ei ehkä ole mitään sen suurempaa kuin aurinko, hyvää syötävää, ja loistava kirja! Niin, ja tietoisuus siitä, että mun elämän asukkaina on uskomattoman ihania ihmisiä.
Ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa pitkään odotetut kulttuurikokemukset Ateneumissa tai yhtälailla vain nauttia lämmöstä ja siitä että lautasella maistuu kesän olemus.
Muurinpohjalätyt = kesä.
Haluaako joku väitellä tästä yhtälöstä? Se tapahtuu sitten omalla vastuulla.
Ja sitten on niitä hetkiä, kun voi olla tyytyväinen itseensä, kun tekee kerrankin jotain fiksua:
Lahjoitin viisikymppiä lastensairaalalle. Ja kyse ei ole siitä, että sanomalla sen ääneen haluaisin vakuuttaa olevani hyvä ihminen. Koska tiedän ihan hyvin, etten ole. Myönnän rehellisesti esimerkiksi olevani materialistinen. Mutta toisaalta taas, puolustaudun sillä, että tiedän osaavani aidosti iloita tavaroista, en pelkästään niiden omistamisesta. Esimerkiksi: Harvoin lainaan kirjoja kirjastosta, vaikka se on ekologisempaa, Haluan ostaa ne, koska kirjat on mulle konkreettisia muistutuksia tietyistä elämäntilanteista, tunteista tai ajatuksista. Paikkoja, joihin palata siinä missä vaikkapa kesämökkikin. Kyse ei siis ole pelkästään niiden omistamisesta. Mutta myönnän, että totta kai rahan lahjoittamisessa hyväntekeväisyyteen on tietynlainen hyvän omantunnon ostamisen sivumaku. Mutta en halua ajatella sitä niin. Musta ei ole maailmanparantajaksi, mutta aidosti ihailen niitä, jotka sellaisen elämänkatsomuksen mukaan elää, Ehkä mäkin otan tavoitteeksi, että muutun kyynikosta maailmaa rakastavasti syleileväksi kyynikoksi. Sitten voisin liittyä seuraan. Olen nimittäin huomannut, että kyynisyys ja ituhippeys ei oikein mahdu samaan ihmiseen. Working on that. Sillä välin kyllä toimin asioiden puolesta joihin uskon. Joten, haluan ajatella, että vaikkapa lahjoittamalla lastensairaalalle teen jotain konkreettista oikeasti TÄRKEÄN ASIAN edistämiseksi, en osta hyvää omaatuntoa. Joten, haluan kutsua teidät ystäväni talkoisiin.
LAHJOITETAAN SIIS KAIKKI HYVÄN ASIAN PUOLESTA!
Ja tähän loppuun vielä kuva-arvoitus: Olenko rotta vai koira?
Ettei keneltäkään menisi yöunet, kerron, että olen bichon havainais kesätyylissä, ja siitä päätellen, miten tuo yksi lässyttää aina kun menen ohi, olen syötävän söpö.
P.S. Kun näitä katson, harkitsen taas astetta vakavammin kuvien ottamista oikealla kameralla.
Palaillaan!
-Jenniina